SAKKI ry
Uutiset
SAKKIn kirjetoimituksissa mahdollisesti viivettä Postin lakon vuoksi
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n maanantaina 11.11.2019 alkaneen lakon vuoksi SAKKIn opiskelijakorttitoimituksissa ja muissa kirjelähetyksissä voi olla viivettä. Tavallisesti...
Kiertue keräsi näkyvyyttä yli 52 000 silmäparin verran
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry järjestää vuosittain oppilaitoskiertueen jonka tavoitteena on kiertää ympäri Suomea eri oppilaitoksissa puhumassa SAKKIn toiminnasta ja tuodaan...
SAKKI ottaa osaa Kuopion suruun
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry on järkyttynyt Savon ammattiopiston Hermanin toimipisteen tapahtumista Kuopiossa ja ottaa osaa läheisten suruun sekä toivoo loukkaantuneille...
Toimiston uudet kasvot
SAKKIn toimisto on palannut kesälomilta ja se tarkoittaa myöskin, että toimistollamme on aloittanut muutama uusi työntekijä. Hanna-Maria Häkkilä on aloittanut perhevapaan sijaisena ja toimii...
SAKKIn asiantuntijaksi Matti Tujula
SAKKIn edunvalvonnan asiantuntijaksi on valittu Matti Tujula. Tujula aloittaa tehtävässään 24. kesäkuuta. – Mahtavaa päästä ammatillisen sektorin pariin työskentelemään...
Arvostusta amiksille! -kulkue 16.5.2019
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry järjestää kulkueen torstaina 16.5.2019 ammattiin opiskelevien arvostuksen puolesta! Arvostusta amiksille! -kulkueen tarkoitus on...
Lukiolaiset ja SAKKI: Seksi ei ole tabu vaan panemisestakin saa puhua!
Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto (SAKKI ry) järjestävät yhteistyössä Setan, Sexpon ja Väestöliiton kanssa yhteisen kampanjan, jossa nuoret puhuvat...
SAKKI hakee yhteisöllisyyden asiantuntijan perhevapaan sijaista
Haemme määräaikaiseen työsuhteeseen 50%:sta yhteisöllisyyden asiantuntijan perhevapaan sijaista 1.8.2019 — 30.4.2020 Haluatko käyttää työaikaa amisten yhteisöllisyyden...
SAKKI toivoo koulutukselle vahvaa roolia hallitusneuvotteluissa
Hallitustunnustelija Antti Rinne lähetti tänään puolueille kysymykset, joiden perusteella selvitetään, millä kokoonpanolla hallitusta ja hallitusohjelmaa lähdetään kokoamaan....