SAKKI ry
Ajankohtaista
Koulutuksen laatu on turvattava myös muutostilanteissa
Ammatillisen koulutuksen tila on puhututtanut mediassa runsaasti viime aikoina. Esiin on noussut tapauksia, joissa opiskelijoille tarjottava opetuksen määrä on ollut todella...
Eduskuntavaalitavoitteet kaudelle 2019 — 2023 on julkaistu!
Tänään 9.10. julkaistiin SAKKIn eduskuntavaalitavoitteet vaalikaudelle 2019 — 2023. Tilaisuus järjestettiin Kansalaisinfossa ja tilaisuuden isäntänä toimi...
“Ei olla nähty hetkeen. Ajattelin soittaa ja kysyä, mitä kuuluu?”
Pysähdyin pohtimaan milloin olen viimeksi kysynyt joltakin mitä kuuluu ja todella jäänyt kuuntelemaan? Milloin olen jäänyt viereen ja kysynyt uudestaan, kun toinen on vain vastannut...
SAKKIn asiantuntijaksi Senni Moilanen
SAKKIn hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden asiantuntijaksi on valittu Senni Moilanen. Moilanen aloittaa uudessa työssään 3.9.2018. Moilanen on valmistunut Tallinnan teknillisestä...
SAKKIn pääsihteeriksi Hanna Huumonen
Helsinkiläinen yhteiskuntatieteilijä Hanna Huumonen on valittu Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto — SAKKI ry:n pääsihteeriksi. 30‐vuotias Huumonen siirtyy tehtävään SAKKI ry:n...
SAKKI hakee asiantuntijaa
Haemme asiantuntijaa (hyvinvointi & yhteisöllisyys) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Haluatko käyttää työaikaa amisten hyvinvoinnin edistämiseen moninaisin...
Orpo hei, älä jätä amiksia!
SAKKI toivoo hallitukselta budjettiriihestä lisärahoitusta ammatillisen koulutuksen perusrahoitukseen sekä aidosti maksuttoman toisen asteen eteenpäin viemistä....
Lainalla lomaruoat?
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto — SAKKI ry kantaa huolta opiskelijoiden kesäajan toimeentuloa koskeneesta linjauksesta. 4.5.2018 annetussa Kelan ohjeistuksessa kerrotaan,...
Stoppi somehäiriköinnille!
Kaikkien on tärkeä tietää, että somessakin on säännöt — kaikkea ei tarvitse kestää! 15 vuotias Milla on juuri eronnut poikaystävään Samista. Noin puoli vuotta sitten Milla lähetti Samille...