Kannanotto 25.3.2020 Opiskelijajärjestöt kiittävät korkeakouluja valintakokeiden valmistelujen jatkamisesta suunnitellussa aikataulussa koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta huolimatta. Sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen valintakokeita valmistellaan...
SAKKIn järjestöasiantuntijaksi on valittu Sanna Neuvonen. Neuvonen aloitti uudessa työssään 23.3.2020. 30‐vuotias Neuvonen on valmistunut yhteisöpedagogiksi Humanistisesta ammattikorkeakoulusta sekä fysioterapeutuksi Karelia-ammattikorkeakoulusta....
Lausuimme 18.3.2020 dokumentista: valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuutta koskevista väliaikaisista rajoituksista. Lue koko dokumentti osoitteessa eduskunta.fi Keskeiset kannat: Pidämme esitettyjä muutoksia...
Hei! Olen Tanja Päivinen, 24 vuotias nuori ja asustelen 3 vuotiaan poikani kanssa Riihimäellä. Opiskelen tällä hetkellä merkonomiksi, ja samalla teen töitä Lidlissä. SAKKI on minulle se ensimmäinen järjestö, jossa innostuin vaikuttamisesta ja ensimmäinen paikka, missä...
Kuvaaja: Salla Merikukka Kun muistelen omaa peruskouluaikaa, en tuntenut kuuluvani joukkoon. Olin kiusattu, epämääräisen kokoinen ja ärsyttävä kuulemma. Milloin tuolini valeltiin puikkoliimalla, milloin pipoani haukuttiin, milloin mitäkin. Seiskaluokalle mennessä...