Kuvaaja: Salla Merikukka

Kun muistelen omaa peruskouluaikaa, en tuntenut kuuluvani joukkoon. Olin kiusattu, epämääräisen kokoinen ja ärsyttävä kuulemma. Milloin tuolini valeltiin puikkoliimalla, milloin pipoani haukuttiin, milloin mitäkin. Seiskaluokalle mennessä minut piestiin koko koulun edessä. Kasiluokalla tämä tasoittui. Oli helpottavaa päästä viimein amikseen 2015.

Aloitin opinnot Varkaudessa sisustusalalla. Meillä oli hyvä ryhmähenki, samoin kuin samassa hallissa opiskelevat rakennusalan opiskelijat olivat hyvää seuraa. Amikseen mennessä kaikki viitteet koulukiusaamisesta omalla kohdallani olivat haihtuneet ja oli hyvä olla. Ei silti pidä unohtaa että kiusaamista tapahtuu amiksissa samalla lailla kuin peruskoulussa.

Amisyhteisöjen turvaamisesta on käyty paljon keskustelua, kun vuonna 2018 voimaan tulleen ammatillisenkoulutuksen lakiuudistuksen, eli “amisreformin” myötä opiskelijat ovat vahvemmin työpaikalla tapahtuvan oppimisen parissa. Yhteisöön ja ryhmään kiinnittymiseen vaikutta nykyisin sekin, aloittaako opiskelija jatkuvan haun saattelemana kesken lukuvuoden. Etänä käytävät verkkokurssit tuovat joustavuutta opintoihin, mutta kynnys kysyä ryhmältä tai opettajalta, voi olla vaikeaa. “Kehtaanko minä kysyä?” näin minä ajattelin. Oma ryhmäni kirjaimellisesti hajosi opintojen puolivälillä, sillä vapaasti valittavat opinnot ja työpaikoille hajaantuminen ei tuonut meitä enää yhteen. Oli vaikea olla opiskelijayhteisön jäsen, vaikka toimin opiskelijakunnan puheenjohtajana.

Koen, että opintojen muuttuessa työelämälähtöisimmiksi, ja joustavemmiksi verkko-opintojen sekä jatkuvan haun ansiosta, on ensisijaisen tärkeää muistaa että suurin osa ihmisistä haluaa kuulua porukkaan. Olen itse lähtenyt 13 vuotiaana nuorisovaltuustoon, sillä tahdoin osaksi porukkaan, jonka näin paikallisen rock-tapahtuman järjestäjinä. Heistä näkyi kauas yhdessä tekemisen meininki, joilla oli yhteinen tavoite Varkauden nuorten puolesta. 

Vaihdoin opiskelemaan ravintola-alalle Kuopioon vuonna 2016 ja samana vuonna lähdin SAKKIn liittokokoukseen. Ensimmäisellä kokoustauolla tiesin, että tähän yhteisöön tahdon kuulua. Vaikka olin edelleen epämääräisen kokoinen, minua ei mollattu vaan pääsin heti porukkaan mukaan. Ilman sitä porukkaan hyväksymistä, en kertoisi juuri nyt SAKKIn puheenjohtajaksi hakiessa, millainen vaikutus yhteisöllisyydellä on opintojen aikana, etenkin nuorelle opiskelijalle. En ainakaan itse tiedä, missä olisin nyt, jos minua ei oltaisi hyväksytty SAKKI-perheeseen. 

Ryhmäytymistä tulee järjestää opintojen aikana, eikä pelkästään opintoryhmän aloittaessa. Ryhmäytymistä ja yhteisöllisyyttä voidaan nostaa tapahtumien ja tempausten avulla, sekä ottamalla opiskelijat näiden suunnitteluun mukaan. Ryhmäytymistä tulee tehdä opintoryhmärajojen yli. Yhteisöön kuuluminen ei pelkästään tee opiskelusta oppilaitoksessa parempaa ja mukavempaa, vaan vaikuttaa myös opiskelijan henkiseen hyvinvointiin. Moni nuori muuttaa kotoa pois toiseen kaupunkiin opiskelemaan, jolloin hän ei välttämättä tunne ketään koko oppilaitoksesta. SAKKIna voimme viedä omaa osaamistamme oppilaitoksiin ja nykyinen hallituskausi on ollut kentälle jalkautumisen pohtimista ja toteuttamista. 

Puheenjohtaja varmistaisin, että seuraavalla kaudella tapaisimme jokaisen amisopiskelijakunnan, osallistuisimme vielä vahvemmin paikallisiin tapahtumiin, tukemaan opiskelijakuntia yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Tämä blogi on hyvä päättää lempparilauseeseeni “Jokainen Amis on tärkeä, yksilö – silti osa yhteisöä”.

Jutta Vihonen on ehdolla SAKKIn puheenjohtajaksi. Tutustu Juttaan ja muihin ehdokkaisiin paremmin sivulla liittokokous.