13.03.2020

Ehdokasblogi Eemeli Valli: Paikallisia tekoja

Vieraskynä

SAKKI on iso ja tunnettu valtakunnallisesti, mutta se ei tunnu näkyvän juurikaan oppilaitoksissa. Tarvitsemme lisää näkyvyyttä, tai oikeastaan kohtaamisia ammattiopistoissa ympäri Suomen. 

Paikallistoiminnasta on puhuttu liian kauan, nyt on aika tuoda ja toteuttaa käytännön ehdotuksia. Tapoja ja keinojahan on monia, mutta itse lähtisin liikkeelle pienin askelin. Meidän ei kannata lähteä järjestämään kalliita tapahtumia yhtään nykyistä enempää, sen sijaan haluaisin ohjata toimintaamme eri puolille Suomea. Voisimme auttaa opiskelijakuntia järjestämään tapahtumia omille kampuksilleen, näin järjestöllemme ei kohdistuisi suurta rasitetta mutta pääsemme jakamaan SAKKIn yhteisöllisyyttä. Tämän tukena toimii mainiosti kummitoiminta, jossa jokaiselle hallituslaiselle sovitaan esimerkiksi alue, jonka ammattiopistoihin kukin on aktiivisesti yhteydessä. Jatkuvalla yhteydenpidolla huolien ja halujen tuominen järjestön toimintaan helpottuu, kun kynnys kertoa on huomattavasti matalampi. Kummitoiminta helpottaa myös toimivien tapahtumakonseptien, eli ideoiden viemistä ympäri Suomen. Se taas helpottaa meidän osallistumistamme, kun tiedämme tapahtumien toimivan. 

Näillä toimilla saisimme varmasti lisää aktiiveja toimintaamme, jolloin valtakunnallistenkin tapahtumien järjestäminen muuttuisi kannattavammaksi. Nykyisellään olevat tapahtumat ovat osallistujilleen hienoja reissuja, mutta osallistujien löytäminen on liian vaikeaa. Viikonlopun mittaisille tapahtumille osallistuminen on huomattavasti helpompaa, kun on ensin päässyt tutustumaan toimintaan vaikka iltapäivän ajaksi kotipaikkakunnallaan.

Haluaisin osallistaa toimintaan ja suunnitteluun enemmän ammattiliittoja sekä muita opiskelija- ja nuorisojärjestöjä. Otetaan yhteistyökumppaneita mukaan reissuille, kiertueelle ja tapahtumille useammin. Voisimme osallistua yhdessä useammin pienemmillekin tapahtumille. Hyödynnetään rohkeasti aktiivien, hallituslaisten ja työntekijöiden yhteyksiä toimintamme kehittämisessä. Muutenkin uskon yhteistyön voimaan, kaltaisemme järjestöt eivät pärjää ilman sitä.

Pidemmällä aikavälillä olisi hienoa nähdä SAKKIlla aktiivista paikallistoimintaa, jossa järjestämisvastuu olisi siirtynyt toimistolta ja hallitukselta esimerkiksi piirin hallitukselle. Tähän kuitenkin vaaditaan paljon työtä. Tärkeintä olisi vain aloittaa työ paikallisella tasolla, selkein ja fiksuin askelin. 

Eemeli Valli on ehdolla SAKKIn puheenjohtajaksi. Tutustu Eemeliin ja muihin ehdokkaisiin paremmin sivulla liittokokous.