Maan hallitus julkaisi eilen 11.4. kehysriihessä uusia keinoja koulutuksen tasa‐arvon edistämiseksi. Toisen asteen opinnoista opiskelijalle aiheutuviin oppimateriaalikustannuksiin ja tutkintomaksuihin hallitus esittää ratkaisuksi...
Käynnistyneessä kehysriihessä on oiva hetki suunnata panoksia suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Valtiontalouden tila on edelleen haasteellinen, mutta ilman riittäviä panostuksia koulutukseen ja osaamiseen ei tilanne tule nykyisestä...
Pari viikkoa sitten julkaistiin Nuorisotutkimusseuran ja Valtion nuorisoneuvoston Opin polut ja pientareet – Nuorisobarometri 2017. Tänä vuonna barometrin teemaksi oli ilahduttavasti valikoitunut koulutus ja sen kehitykseen liittyvät haasteet....
SAKKIn järjestöasiantuntijaksi on valittu Outi Mikkola. Mikkola aloittaa uudessa työssään 3.4.2018. 24‐vuotias Mikkola on valmistunut yhteisöpedagogiksi Humanistisesta ammattikorkeakoulusta Humakista. Aikaisemmin Mikkola on toiminut...
Maksuton toisen asteen koulutus kaikille -kansalaisaloite sai kasaan tarvittavan 50 000 allekirjoitusta sunnuntaina 11.3.2018. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. – Rahanpuute vaikuttaa tällä hetkellä aivan...