Kuvaaja: Salla Merikukka Kun muistelen omaa peruskouluaikaa, en tuntenut kuuluvani joukkoon. Olin kiusattu, epämääräisen kokoinen ja ärsyttävä kuulemma. Milloin tuolini valeltiin puikkoliimalla, milloin pipoani haukuttiin, milloin mitäkin. Seiskaluokalle mennessä...
SAKKI on iso ja tunnettu valtakunnallisesti, mutta se ei tunnu näkyvän juurikaan oppilaitoksissa. Tarvitsemme lisää näkyvyyttä, tai oikeastaan kohtaamisia ammattiopistoissa ympäri Suomen. Paikallistoiminnasta on puhuttu liian kauan, nyt on aika tuoda ja toteuttaa...
Hyvät toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opiskelijakuntien edustajat ja yhteisöjäsenet, Suomen hallitus on tänään tiedottanut, että Korona-viruksen leviämisen ehkäisemiseksi yli 500 hengen joukkotapahtumia ei tule järjestää. Suomen Ammattiin Opiskelevien...
Opiskelu-uupumus ei ole mitään pullamössösukupolven hyysäystä vaan ihan aikuisten oikea asia, johon on syytä suhtautua vakavasti. Uupumuksen pitkittyessään se voi johtaa masennukseen, koulusta pois jäämiseen ja sitä kautta yhteiskunnasta syrjäytymiseen. Yhteiskunnalle...
Toisen asteen ammatillista opetusta ja opiskelua on siirretty entistä enemmän suoritettavaksi työpaikalla tapahtuvaksi. Periaate on hyvä, koska näin opiskelija pääsee kiinni työelämässä käytettäviin työmenetelmiin sekä tutustuu alalla käytettäviin työvälineisiin....