Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:n puheenjohtajaksi vuosille 2022–2023 on valittu Aale Päivinen, joka opiskelee Hyriassa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnossa. “Olen todella kiitollinen tästä vastuusta joka minulle suotiin seuraavaksi...
SAKKIn Kuopiossa 23.-24.4. järjestettävä 18. liittokokous on huolissaan eriarvoisuudesta ammatillisten opiskelijoiden saamassa työpaikkaohjauksessa. Vaikka työpaikalla tapahtuva oppiminen hoituu pääosin hyvin, nousee Amisbarometrista ja Karvin selvityksestä myös...
Tuoreessa Amisbarometri kyselyssä loistaa kaikki se, mitä meidän pitää vielä tehdä opiskelijoiden sekä oppilaitosten eteen. Kysely tuloksista saa paljon selkoa siitä, miten tarvitsemme lisähuomiota esimerkiksi opetuksen laatuun, opintolainan nostamiseen sekä...
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry ja Otus sr toteuttivat neljännen kerran avoin data -periaatteeseen perustuvan valtakunnallisen Amisbarometri-tutkimuksen. Tiedonkeruu toteutettiin kokonaisotantaan perustuvana kyselynä, jota rahoittivat Opetus- ja...
Hallitus on saanut kehysriihen neuvottelunsa päätökseen pikaisella aikataululla. Osana päätöksiä hallitus vahvisti ammatillista koulutusta muuttamalla nykyistä, määräaikaista rahoitusta pysyväksi. Lisärahoitus on 50 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi hallitus...