Liikkuva opiskelu -ohjelma toteuttaa 18.-22.9. Liikkumalla työkykyä nyt -kampanjan, jonka tarkoitus on lisätä niin opiskelijoiden kuin oppilaitosten työntekijöiden tietoutta liikkumisen ja liikunnan merkityksestä terveydelle ja hyvinvoinnille. SAKKI haluaa ohjelman...
Koulurauhan julistus järjestetään tänä vuonna jo 33. kerran, ja teemaksi valikoitui ylivieskalaisten oppilaiden toimesta mainio ja hyvinkin ajankohtainen “Erilaisuus on rikkaus”. Kirjoittamassaan julistuksessa koululaiset pohtivat, että koulurauha voi merkitä sitä,...
Lukiolaisten Liiton ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKIn Instagram-tileillä toteutettiin toukokuun alussa Puhutaan panemisesta -kampanja, jonka aikana nuoret vapaaehtoiset sekä asiantuntijat tarjosivat tietoa seksiin, tunteisiin ja seksuaalisuuteen...
“Kouluttakaa ja valistakaa kaikki ihmisiä, sillä he ovat ainoa tae vapautemme säilymisestä”. Näin totesi Yhdysvaltain entinen presidentti Thomas Jefferson, joka eli 1700- ja 1800-luvuilla. Silti, vielä näin vuonna 2023, lause on ajankohtainen – ehkä jopa enemmän...
SAKKI osallistuu Elinkeinoelämän keskusliiton Ihmistä tarvitaan aina -kampanjaan, jossa on mukana myös ammatillisia oppilaitoksia ja yrityksiä. Kampanjassa nostetaan esille ammattiosaamisen merkitys, sen mahdollisuudet muuttuvassa maailmassa ja erityisesti ihmiset...