Tänä kesänä saimme SAKKIssa päätökseen keväällä 2019 aloitetun yhdenvertaisuussuunnitelman työstön. Tavoitteena oli ennen kaikkea konkreettinen ja amisten näköinen suunnitelma – sellainen, joka tekee yhteisöstä jokaiselle aiempaa turvallisemman ja johon jokainen...
Turun yliopisto toteutti yhdessä opiskelijajärjestöjen kanssa kyselyn koronakevään kokemuksista valmistumassa oleville nuorille toisella asteella. Kysely toteutettiin 16.6. – 6.8. välisenä aikana ja siihen vastasi 1240 ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa....
Opiskelijajärjestöjen kyselyiden mukaan selvä enemmistö toisen asteen opiskelijoista on kokenut kevään etäopetuksen erittäin kuormittavana. Epävarma tilanne on ollut omiaan lisäämään stressiä, mutta myös etäopetus itsessään on ollut opiskelumuotona osalle raskas:...
Syksy on lähtenyt käyntiin myös SAKKIn toimistolla ja se tarkoittaa myös, että joka syksyinen oppilaitoskiertue starttaa ensi viikon maanantaina 10.8. Kuusamosta sekä Järvenpäästä. Tällä viikolla toimistollamme on aloittanut myös kolme innokasta kiertuetyöntekijää,...
Teksti on tehty yhteistyössä Turvan kanssa. Kotivakuutus on fiksuimpia juttuja, joita olen hankkinut. Se ei pelkästään ole turvanani silloin, kun kesäisellä hiekkarannalla uusi matkapuhelimeni särkyy, vaan sain siitä apua myös joutuessani osaksi oikeudenkäyntiä....