Laaja joukko suomalaisia nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä tukee Eurooppanuorten ideoimaa EU:n nuorisoaloitetta. Eurooppanuoret ojensi nuorten EU-vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseen tähtäävän aloitteen tänään 4.11.2020 Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti...
Keväällä 2020 oli ensimmäisen kerran käytössä ammattikorkeakoulujen todistusvalinta. Todistusvalinnassa olivat mukana vuonna 2015 alkaen ammatillisista perustutkinnoista valmistuneet hakijat. Kuitenkaan vuosina 2015-2017 valmistuneilla hakijoilla ei huomioida...
Hallituksen tavoitteena on uudistaa niin kutsuttu translaki. Uudistus on erittäin tärkeä ja sitä on odotettu vuosia. Uudistus parantaisi transihmisten itsemääräämisoikeutta, kehollista koskemattomuutta ja hyvinvointia sekä vapauttaisi terveydenhuollon resursseja. Me...
SAKKI ry:n lausunto sivistysvaliokunnalle21.10.2020 Asia: HE 146/2020 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2021 Keskeiset kannat: Poikkeusolot ovat vaikuttaneet varsinkin ammatilliseen koulutukseen opetuksen käytännönläheisyyden...
SAKKI järjestää joka vuosi syksyllä oppilaitoskiertueen, jonka tavoitteena on kiertää ammattiopistoissa eri puolilla Suomea. Koronaviruksen tuoman poikkeustilan myötä tämän vuoden kiertue toteutettiin osittain erilaisin keinoin. Poikkeuksista huolimatta kiertue keräsi...