27.10.2020

Avoin kirje Opetushallitukselle

Lausunnot

Keväällä 2020 oli ensimmäisen kerran käytössä ammattikorkeakoulujen todistusvalinta. Todistusvalinnassa olivat mukana vuonna 2015 alkaen ammatillisista perustutkinnoista valmistuneet hakijat. Kuitenkaan vuosina 2015-2017 valmistuneilla hakijoilla ei huomioida mahdollisia tutkintotodistuksen arvosanakorotuksia todistusvalinnan pisteisiin. Vuonna 2018 ja sen jälkeen valmistuneilla tämä korottaminen kuitenkin huomioidaan ammattikorkeakoulujen valinnoissa.

Tämä ei ole yhdenvertainen ja tasa-arvoinen tilanne hakijoita kohtaan. Sama mahdollisuus  todistusvalintapisteiden korottamiseen pitäisi olla myös vuosina 2015-2017 valmistuneilla. Nykyinen lainsäädäntö toki mahdollistaa arvosanojen korottamisen, mutta sitähän ei kannata hakijan tehdä ja vielä maksaa siitä ammatillisen koulutuksen järjestäjälle, jos se ei vaikuta todistusvalintapisteisiin ammattikorkeakouluun hakeutuessa (korottaminen maksaa noin 50-150e/osp).

Vuosina 2015 – 2017 valmistuneilla, eikä myöskään silloin toimivilla opinto-ohjaajilla ole ollut tiedossa keväällä 2020 käyttöön tullutta todistusvalintaa, joten opinto-ohjaajat tai hakijat eivät ole osanneet siihen varautua. Valintakoemahdollisuus ei ratkaise tai tasa-arvota tätä ongelmaa, vaan kaikilla todistusvalintaan osallistuvilla pitäisi olla samat mahdollisuudet vaikuttaa arvosanojen kautta todistusvalintapisteisiinsä ja sitä kautta omiin sisäänpääsymahdollisuuksiinsa.

Näemme tämän suurena epäkohtana opiskelijoille ammatillisessa koulutuksessa. Me allekirjoittaneet tahot pyydämmekin, että asiaan tehtäisiin muutos opiskelijoiden yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon nimissä.

Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, että ammattikorkeakoulujen hakupalveluissa laskettaisiin manuaalisesti korottajien keskiarvot. Korottajia on pieni määrä, joten tämä ei tulisi olemaan kovin työllistävä toimenpide – eikä myöskään se, että arviointiasteikko on muuttunut. Muuntotaulukot ovat olemassa ja niitähän ammatillisissa oppilaitoksissa käytetään päivittäin mm. osana osaamisen tunnustamisia. 

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry
Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry
Ammatillisen Koulutuksen Kehittämisyhdistys AMKE ry

Lisätietoja:

Jutta Vihonen, vt. Puheenjohtaja, SAKKI ry, puh. 044 7530 581
Iivari Korkala, Puheenjohtaja, OSKU ry, puh. 044 9776 356
Satu Ågren, Johtava asiantuntija, AMKE ry, puh. 040 7723 234