02.11.2026

SAKKIssa kasassa vahva tiimi – uudet työntekijät Mariam, Miro ja Santeri aloittivat

Uutiset

Ryhmäkuva SAKKI ry:n toimiston työntekijöistä.

SAKKIn henkilöstö on täydentynyt kolmella uudella työntekijällä. Uudet työntekijät tuovat mukanaan arvokasta osaamista viestintään, järjestötoimintaan ja vaikuttamistoimintaan.

Tiimin täydentyminen osuu loistavaan saumaan, sillä SAKKI ry kehittää ja uudistaa toimintaansa vuonna 2027. Terässä olevaa tiimiätarvitaan myös eduskuntavaalikeväänä opiskelijoiden edun ajamiseen.

Järjestötoiminnan asiantuntijana aloittaa Mariam Marei. Hänellä on useamman vuoden kokemus järjestötyöstä nuorten parissa. Mariamilla on vankka näkemys nuoriso- ja vapaaehtoistoiminnasta, kouluttamisesta sekä toiminnan suunnittelusta ja koordinoinnista. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden maisteri.

Edunvalvonnan ja vaikuttamisen asiantuntijan sijaisena aloittaa Miro Ilvonen. Hän tuo tiimiin vakuuttavaa näyttöä tuloksellisesta edunvalvonnasta ja kampanjoiden rakentamisesta. Miro lisää osaltaan SAKKIn kykyä ajaa amisten etua tärkeänä eduskuntavaalikeväänä.

Viestinnän asiantuntijana aloittaa valtiotieteiden maisteri Santeri Palomäki. Hänellä on taustaa viestinnän tehtävistä julkiselta ja yksityiseltä sektorilta, sekä kokemusta ylioppilaskentältä, yhteiskunnallisesta toiminnasta ja työmarkkinapolitiikasta.

“Olen enemmän kuin iloinen, kun saamme Mariamin, Miron ja Santerin SAKKiin töihin ja meille työkavereiksi. Heillä on vahvaa ja osin laajaakin osaamista omasta työstään ja myös järjestö-, nuoriso- ja opiskelijatoiminnasta. Yhdessä kokeneiden vanhojen työntekijöiden ja innostuneen hallituksen kanssa SAKKIssa on nyt kasassa kerrassaan upea tiimi! Löytyy monipuolista osaamista, asiantuntemusta, kokemusasiantuntijuutta ja näkemystä amisten asialla olemiseen. En piilottele iloani, vaan olen suorastaan riemuissani”, puhkuu toiminnanjohtaja Risto Burman innoissaan.

Uudet työntekijät aloittivat tehtävissään marraskuun alussa. Lämpimästi tervetuloa SAKKIin!

Lisää tietoa: toiminnanjohtaja Risto Burman p. 041 329 1805