Lähdin mukaan opiskelijavaikuttamiseen, kun yläasteen yhteiskuntaopin tunnilla minulla heräisi kiinnostus vaikuttamista kohtaan. Silloin minut valittiin edustamaan luokkani opiskelijoita oppilaskuntaan ja pääsin heti vaikuttamisen syvään päähän kun minut valittiin oppilaskunnan puheenjohtajaksi. Nyt vuosia myöhemmin toimin SAKKIn hallituksen jäsenenä sekä oman oppilaitoksen opiskelijakunnassa hallituksen jäsenenä.

Aloittaessani opinnot ICT-asentajaksi Stadin ammattiopistossa kysyin opettajalta opintojen alussa miten pääsen vaikuttamaan oppilaitoksen toimintaan. Pian minut valittiin Stadin ammattiopiston katto-opiskelijakunnan Stadin ammattiin opiskelevat STAO ry hallituksen jäseneksi. Olen päässyt vaikuttamaan muun muassa siihen miten Stadin ammattiopistossa pääsee mukaan päätöksentekoon ja kertomaan mielipiteensä. Esimerkkinä on silloin järjestetyt rehtorin aamukahvit, jotka nykyään kulkee nimellä koulutuspäällikkökahvit.

Kun lähdin opiskelemaan toista tutkintoa Omniaan oli itsestään selvää, että halu päästä vaikuttamaan opiskelijakunnassa oli edellisten kertojen jälkeen tallessa. Siispä otin selvää kuinka Omniassa opiskelijakuntatoiminta pyörii ja sitä kautta pääsin heti mukaan vaikuttamiseen Omniassa. Omnian katto-opiskelijakunnan toiminnassa olin ensiksi hallituksen jäsenenä ja sen jälkeen olen toiminut yhden kauden puheenjohtajana. Omniassa olen päässyt vaikuttamaan muun muassa oppilaitoksen tasa-arvo kyselyn tekemiseen sekä päässyt suunnittelemaan tapahtumia. 

Miten päädyin SAKKIn toimintaan mukaan ? 

Lähdin ensimmäistä kertaa SAKKIn opiskelijakuntapäiville vuonna 2014, jotka järjestettiin Oulussa. Toimin silloin opiskelijakuntani  toisena varapuheenjohtajana. Innostuin tapahtumalla SAKKIn toiminnasta ja siitä, että minua otettiin hyvin vastaan, pääsin heti mukaan ja tunsin itseni tervetulleeksi. Valitsin SAKKIn koska mielipiteitäni kuunneltiin ja pääsin heti vaikuttamaan SAKKIn toimintaan. Nyt SAKKIn hallituksen jäsenenä vaikuttamisen kohokohta on ollut SAKKIn toimintaa ohjaavien dokumenttien valmistelu, tapahtumien suunnittelu sekä pääsy vaikuttamaan SAKKIn linjoihin, esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentamista koskevissa asioissa.