18.09.2020

Lausuntopyyntö ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta

Lausunnot

SAKKI ry:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle
18.9.2020

Asia: Lausuntopyyntö ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta

Keskeiset kannat:

  • Kannatamme esitettyä muutosta valtuutussääntöihin

Yleisesti

Näemme esityksen taustalla olevan tarpeen ja pidämme esitettyä valtuussäännöstä kannatettavana ja oikein mitoitettuna.

Esityksessä ja sen perusteluissa jää silti auki se, minkälaisia pätevyyksiä  kyseisen valtuutuksen perusteella muutetut tutkinnot antavat Suomen työmarkkinoille. Voiko kyseisen kaltaisen tutkinnon suorittanut päästä Suomeen esimerkiksi sote-alalle töihin, jos hän ei ole käynyt työhön liittyvää Suomen lainsäädäntöä läpi ja onko tällöin tarve käydä jonkinlaisessa täydennyskoulutuksessa? Pidämme tärkeänä, että opiskelijoille tehdään sekä hakuvaiheessa, että merkittynä tutkintotodistukseen selväksi se, mihin kyseiset tutkinnot oikeuttavat ja onko esimerkiksi tarpeen käydä tällaisessa täydennyskoulutuksessa, jos opiskelija haluaa siirtyä Suomen työmarkkinoille tutkinnon pohjalta.