06.10.2021

SAKKI hakee viestinnän asiantuntijaa

Uutiset

Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto –  SAKKI ry. on valtakunnallinen nuorisojärjestö, joka on perustettu edistämään ammattiin opiskelevien asiaa. Kokoamme yhteen yli 170 000 amista. Toiminnallamme pyrimme luomaan parempaa arkea ja tulevaisuutta ammattiin opiskeleville. Toimintamme on amislähtöistä ja amiksia varten. Olemme #amistenasialla.

Nyt etsimmekin joukkoomme innostavaa, luovaa ja idearikasta viestinnän asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Viestinnän asiantuntijana olet vastuussa SAKKIn viestinnästä ja markkinoinnista. Työtehtäviisi kuuluu sisällön tuottaminen sosiaalisen median kanaviin niin kuvina kuin videoina, nettisivujen ylläpito ja päivittäminen, paino/digitaalisen materiaalin tuottaminen, jäsenkirjeiden kirjoittaminen, mediaseurannan ja tiedotteiden lähettäminen, SAKKIn toiminnan markkinointi, uusien yhteistyökumppanuuksien edistäminen sekä tapahtumaviestintä. Vastuullasi on myös SAKKIn sisäisen viestinnän kehittäminen Slack ja Google alustoilla.

Viestinnän asiantuntija toimii osana SAKKIn järjestötiimiä ja osallistuu toiminnan suunnitteluun sekä tapahtumatuotantoon. Asiantuntijan työssä tärkeää on aktiivinen tukeminen SAKKIn toiminnassa ja tapahtumien yhteydessä.  Työ sisältää oppilaitoskiertueella olemista sekä muun jäsenhankinnan tukemista. Työssä menestyminen edellyttää hyviä organisointitaitoja, joustavuutta, halua kehittyä yhdessä työyhteisön kanssa sekä hyviä yhteistyötaitoja.

Haemme tavoitteellista viestinnän asiantuntijaa, joka inspiroituu somekampanjoista ja haluaa kehittää osaamistaan. Me SAKKIssa teemme paljon yhdessä, sen vuoksi etsimme paitsi innostavaa ja osaavaa viestinnän asiantuntijaa, myös työyhteisöämme täydentävää ihmistä. Tuemme työntekijöidemme kouluttautumista, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. 

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää:

  • Kokemusta WordPress-alustan nettisivujen ylläpidosta
  • Osaamista tuottaa sisältöä monipuolisesti (kuva, video, teksti)
  • Sujuvaa kirjallista ja suullista ilmaisua (suomi ja englanti)
  • Adoben ohjelmien osaamista kuten Photoshop, InDesign, Premiere Pro
  • Googlen ja Slack alustan hallitsemista  (Google Drive, Gmail, Kalenteri, Meets, Jamboard, Docs, Sheet, Slides, Forms)
  • Kokemusta sähköisestä viestinnästä ja aikaisempaa kokemusta sosiaalisen median kanavan hallinnoinnista ja kehittämisestä
  • Yhteistyötaitoja toimia eri ikäisten aktiivien sekä sidosryhmien ja työyhteisön kanssa
  • Valmiutta hypätä liikkuvaan junaan, yksi ensimmäisistä työtehtävistä on SAKKIn visuaalisen ilmeen uudistamisen loppuunvienti ja juhlavuoteen 2022 valmistautuminen

Lisäksi toivomme sinulta saavutettavuusdirektiivin ja tietosuojalain tuntemusta.

Tarjoamme mielen­kiin­toi­sia tehtä­viä valta­kun­nal­li­ses­sa opis­ke­li­ja­jär­jes­tös­sä. Työ edellyttää satunnaisia ilta- ja viikonlopputöitä. Asiantuntijan kuukausipalkka määräytyy SAKKIn työehtosopimuksen mukaan, ollen työsuhteen alkaessa 2 400 €/kuukaudessa. Tarjoamme lisäksi työntekijöillemme lounas-, virike- ja puhelinedun sekä joustavat työajat ja etätyömahdollisuudet. Työ alkaa mahdollisimman pian, kuitenkin joulukuun aikana.

Jätä anonyymi hakemus 24.10.2021 kello 23.59 mennessä (HAKU ON PÄÄTTYNYT). SAKKI hyödyntää rekrytoinnin ensimmäisessä vaiheessa anonyymia rekrytointia, jossa poistamme hakemuksia käsiteltäessä kaikkien hakijoiden nimet, iät, sukupuolet, poliittiset puolueet ja muut vastaavat sekä sen, missä maassa aiempi työkokemus tai koulutus on hankittu. 

Anonymisoitujen hakemusten perusteella kutsumme osan hakijoista seuraavaan vaiheeseen. Ensimmäinen jatkovaihe järjestetään etähaastatteluina  4.11.2021 klo 8-16. Toisen vaiheen etähaastattelut järjesteämme viikolla 45. Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin. Olemme kaikkiin hakemuksensa lähteneisiin yhteydessä rekrytoinnin aikana. Rekrytoinnin edetessä pyydämme kaikkia haastateltavia toimittamaan vapaamuotoisen portfolion.

Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (504/2002) mukaisesti  valitun henkilön on ennen työsuhteen solmimista esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikosrekisteriote.

Hakuun liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä:

Noora Luukka
pääsihteeri
050 4072 143
Yhteydenotot puhelimitse 12.10. klo 10-18 sekä 19.10. klo 10-18

Anni Suvisuo
viestinnän asiantuntija
050 4128 949
[email protected] 
Yhteydenotot 13.10. klo 16.00 mennessä.