–– tällaisina kriittisinä aikoina konkretisoituu se, miten tärkeä paikka koulu on monille lapsille. Se voi olla joillekin ainoa paikka, jossa saa lämpimän aterian päivän aikana.

Näin toteaa Suomen opetusministeri Li Andersson YLE:n 17.3. julkaisemassa jutussa, jonka aiheena on opiskelijoiden välinen eriarvoisuus, joka voi kasvaa koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

Opiskelijat ja opettajat ovat eri koulutustasoilla siirtyneet etäopiskeluun. Taustalla on tärkeä pyrkimys estää viruksen leviäminen ja suojella riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä. Niin peruskoululaiset kuin yliopisto-opiskelijat yrittävät tällä hetkellä sopeutua uudenlaiseen opiskeluun ilman läheisiä sosiaalisia kontakteja. Myös toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa pyritään mahdollistamaan edellytykset suorittaa opintoja vaikeissa olosuhteissa, vaikka ammatillisen koulutuksen piiriin kuuluu lukuisia eri opintolinjoja, jotka ovat luonteeltaan hyvin käytännönläheisiä. Opiskelijat oppivat paljon tekemällä – oli se sitten autojen korjaamista, hiusten leikkaamista tai talon rakentamista. On todennäköistä, että erityisesti tämänkaltaisilla opintoaloilla voi olla ongelmia sovittaa yhteen nettiyhteyden välityksellä tapahtuva opetus ja uusien taitojen harjaannuttaminen. 

Vaativissa olosuhteissa niiden opiskelijoiden tilanne heikkenee ensimmäisenä, joilla on muutenkin haasteita pärjätä. Ensinnäkin etäopiskelu edellyttää, että opiskelijalla on tietokone käytettävissään ja siihen ei välttämättä kaikilla ole varaa. Miten turvataan opiskelijoiden mahdollisuus suorittaa opintoja tarvittavilla välineillä sosioekonomisesta taustasta riippumatta? Ei ole myöskään itsestään selvää, että kaikilla opiskelijoilla on ne oppimistaidot, joita etäyhteydellä tapahtuva opiskelu vaatii. Kiinnittyminen opintoihin ja opiskelijayhteisöihin voi heiketä, kun lähikontaktit vähenevät, ja tunne omien taitojen tai muiden resurssien riittämättömyydestä kasvaa. On mahdollista, että tämä näkyy tulevaisuudessa opintojen keskeyttämisinä ja syrjäytymisen lisääntymisenä. 

Opiskelijoiden tukiverkostojen rooli on tällä hetkellä avainasemassa. Erityisesti vanhemmilta toivotaan apua ja kannustusta opintojen suorittamiseen. Kaikilla amiksilla tämä tukiverkosto ei kuitenkaan ole riittävän vahva ja arjen rutiinien – vaikkapa juuri oppilaitosruokailun – puuttuessa moni voi kokea turvattomuuden tunteita. Miten varmistamme, että amikset kokevat yhä opiskelun tärkeänä ja mielekkäänä näissä haastavissa olosuhteissa ja niiden jälkeen?

Pandemian jäljet tulevat todennäköisesti näkymään myös ammatillisissa oppilaitoksissa pitkään ja emme varmasti osaa tällä hetkellä edes ajatella, miten moniulotteiset vaikutukset sillä voi olla. Tilanne koskettaa meitä niin yksilöinä kuin yhteisöinä hyvin eri tavoin eikä kokemuksia tule vähätellä, vaikka pandemia jäisi lyhytaikaiseksi. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten poikkeustilan jälkeinen aika otetaan oppilaitoksissa vastaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tarvitsemme työkaluja, joiden avulla kasvaneita turvattomuuden, tyytymättömyyden ja eriarvoisuuden tunteita voidaan käsitellä opiskelijoita osallistamalla ja vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Näin voidaan luoda oppilaitosarkeen hyvinvointia, jolla ehkäistään myöhempiä konflikteja. Opettajilla on oma tärkeä roolinsa rakentavan keskustelukulttuurin sekä yhteisöllisyyden luomisessa. On pidettävä huoli, että ammatillisilla oppilaitoksilla ja opettajilla on riittävät valmiudet ottaa vastaan muuttuvan maailman tuomat haasteet.

Kirjoittanut Sara Siponmaa, SAKKI ry:n hallinnon asiantuntija