4.2.2026 Yle uutisoi siitä, kuinka “Viime vuosina opintovelallisilta on jäänyt maksamatta selvästi aiempaa suurempia summia opintolainaa.” Tilanne on huolestuttava ja amisten osalta huoli on suuri.
Ammatillisessa toisen asteen koulutuksessa opiskelevien nuorten taloudellinen tilanne on viime vuosina heikentynyt merkittävästi. Yhä useammin opintolainasta on tullut ammatillisille opiskelijoille välttämättömyys, ei vapaaehtoinen valinta. Kehitys on erityisen huolestuttava siksi, että lainaa ottavat yhä nuoremmat opiskelijat ja lainamäärät ovat kasvaneet rajusti. Huoli on aiheellinen, sillä myös ongelmat opintolainojen takaisinmaksussa ovat kasvaneet.
Tilastot kertovat karua kieltä: opintolainaa ottavien ammatillisten opiskelijoiden määrä on puoliintunut samaan aikaan, kun nostettujen lainojen kokonaismäärä on jopa triplaantunut. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pienempi joukko opiskelijoita kantaa entistä suurempaa velkataakkaa. Velkaantuminen kasaantuu niille, joilla on usein jo valmiiksi heikommat taloudelliset lähtökohdat.
Ammatillisessa koulutuksessa opiskelevat ovat usein heitä, joilla ei ole käytössään taloudellisia turvaverkkoja. Monella ei ole perheen taloudellista tukea, säästöjä tai omaisuutta, joihin tukeutua opintojen aikana. Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä koulutuksessa on entistä nuorempia opiskelijoita, joiden ei tulisi joutua ottamaan velkaa selviytyäkseen arjesta. Tässä tilanteessa on kestämätöntä, että opintoraha ei riitä kattamaan perustarpeita.
Opintolainan rooli opiskelijoiden toimeentulossa on muuttunut perustavanlaatuisesti. Lainasta, jonka tulisi olla harkinnanvarainen lisä, on tullut monelle pakollinen keino maksaa vuokra, ruoka ja muut välttämättömät menot. Ne menot, jotka oppivelvolliselle usein koituu kun joutuu muuttamaan keskitetyn ammatillisen koulutuksen perässä. Opintolainojen korkojen nousu on entisestään pahentanut tilannetta ja ajanut opiskelijoita taloudelliseen ahdinkoon jo opintojen aikana. Taloudellinen stressi kuormittaa ja voi heikentää sekä jaksamista että opintojen etenemistä.
Avaimet ratkaisuun
Petteri Orpon hallitus on jo tunnistanut opintotuen haasteet hallitusohjelmassaan ja käynnistänyt työn opintotuen kokonaisuudistusta varten. Avaimet siis ovat hallituksella ja me peräänkuulutamme kunnianhimoa. Olemme yhdessä muiden toisen asteen opiskelijajärjestöjen kanssa tuoneet ratkaisuehdotuksia opintotuen uudistamiseen koko Orpon hallituskauden ajan. Ratkaisun ytimessä on opintotuen kehittäminen. Erityisesti opintorahaa on korotettava, jotta oppivelvolliset ja muut opiskelijat eivät joudu velkaantumaan perustoimeentulonsa vuoksi.
”Opiskelijoiden toimeentuloa on parannettava ensisijaisesti tukijärjestelmää vahvistamalla – ei sysäämällä vastuuta yksilöille velan muodossa.” peräänkuuluttaa edunvalvonnan asiantuntijamme Suvituuli Lundmark.
Kouluttautuminen on investointi tulevaisuuteen, ei lähtölaukaus velkakierteelle. Ammatillinen koulutus on keskeinen osa suomalaista koulutusjärjestelmää ja työelämän osaamispohjaa. On yhteiskunnan vastuulla varmistaa, että jokaisella nuorella on mahdollisuus opiskella ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa. Opintolainaan nojaava järjestelmä ei täytä tätä tavoitetta. Nyt on aika korjata suunta ja asettaa opiskelijoiden hyvinvointi etusijalle!
Lisätietoja:
Suvituuli Lundmark
Edunvalvonnan asiantuntija
[email protected]
p. 044 776 6048
