Blogi / 15.12.2017

Sinä riität tässä ja nyt

Jani Toivolan kirje työelä­mään siir­ty­vil­le amis­lai­sil­le.

Rakas amis­lai­nen,

Opintojesi jälkeen siirryt työelä­mään tavoit­te­le­maan unel­mia­si, joita varten juuri nyt koulut­tau­dut. Meillä on taipu­mus­ta puhua unel­mis­ta välillä niin suurina saavu­tuk­si­na, että jo pelkkä ajatus saattaa viedä voimat.

Itse olen yrit­tä­nyt opetel­la ajat­te­le­maan, että unelmat olisi­vat enem­män­kin tien­viit­to­ja siitä, minne haluai­sin kulkea. Taaksepäin katsot­tu­na toteu­tu­neet unelmat olisi­vat merk­ke­jä siitä, että olen uskal­ta­nut kulkea itseni mukana. Polku ei vält­tä­mät­tä ole aina suora­vii­vai­nen.

Minut valit­tiin viime kuussa Mielenterveyden keskus­lii­ton Hyvän mielen lähet­ti­lääk­si. Tässä roolis­sa keskus­te­len varsin­kin mielen­ter­vey­den merki­tyk­ses­tä työelä­mäs­sä ja oman hyvin­voin­nin huoleh­ti­mi­ses­ta. Oman alan työt tuovat iloa ja nautin­toa elämään. Mutta työssä olemi­nen ei aina ehkä ole helppoa.

Viimeisimmän mielen­ter­veys­ba­ro­met­rin mukaan mielen­ter­vey­son­gel­mis­ta vaie­taan työpai­koil­la edel­leen liian usein. Mielenterveysongelmiin liittyy vahva nega­tii­vi­nen leima. Viidennes suoma­lai­sis­ta pelkää mielen­ter­veys­kun­tou­tu­jia. Toisin sanoen, viiden­nes väes­tös­tä pelkää minua, sillä mielen sairas­tu­mi­nen on myös osa minun tari­naa­ni.

Minulla on taka­na­ni jo suhteel­li­sen pitkä ja into­hi­moi­nen suhde työhön. Sain ensim­mäi­sen kesä­työ­ni, kun olin 14‐vuotias. Työskentelin seit­se­män viikkoa lasten kesä­lei­ril­lä keit­tiö­apu­lai­se­na. Tyypillinen työpäi­vä koostui peru­noi­den kuori­mi­ses­ta 200 ihmi­sel­le ja noiden samais­ten 200 ihmis­ten ruoan­vä­li­nei­den tiskaa­mi­ses­ta. Siitä lähtien olen enemmän tai vähem­män aina tehnyt töitä.

Täytin marras­kuun lopussa 40 vuotta. Olen etuoi­keu­tet­tu, koska minulla on aina ollut töitä ja olen saanut työelä­mäs­sä toteut­taa monta unel­maa­ni. Samalla moni on myös jäänyt toteu­tu­mat­ta. Lapsuuden unelmat kukka­kaup­pi­aas­ta, stuer­tis­ta, kirjan­pi­tä­jäs­tä, opet­ta­jas­ta, kampaa­jas­ta ja kokista eivät koskaan käyneet toteen.

Minä kuiten­kin pääsin tarjoi­li­jak­si, myyjäk­si, lasten leirin ohjaa­jak­si, näyt­te­li­jäk­si, juon­ta­jak­si, yrit­tä­jäk­si ja kansan­edus­ta­jak­si. Olen monessa kohtaa uskal­ta­nut kulkea unel­mie­ni perässä ja monta kertaa valin­nut epävar­muu­den varmem­man reitin sijasta. Moni voisi katsoa työuraa­ni ja määrit­tää minut rohkeak­si.

Vuosi sitten sairas­tuin masen­nuk­seen ja tunsin oloni kaikkea muuta kuin rohkeak­si. Luottamus omiin ajatuk­sii­ni ja osaa­mi­see­ni oli kateis­sa. Pelkäsin uusia tilan­tei­ta ja ihmisiä. Ahdistuin muiden osaa­mi­ses­ta, koska se muis­tut­ti minua omasta kyvyt­tö­myy­des­tä­ni.

Olin sairas­lo­mal­la seit­se­män kuukaut­ta. Tuo ajan­jak­so oli yksi elämäni pelot­ta­vim­mis­ta. Katsoin kaikkea ulko­puo­lel­ta ja pohdin, tuleeko minusta enää koskaan koko­nais­ta? Ennen kuin uskal­tau­duin sairas­lo­mal­le, näin jo hälyt­tä­viä merk­ke­jä omasta uupu­muk­ses­ta­ni. Mutta minulla ei ollut rohkeut­ta pysäh­tyä.

Päivä toisen­sa jälkeen vähät­te­lin omaa pahoin­voin­tia­ni. Samanaikaisesti mietin epätoi­voi­ses­ti mistä tietää, ettei enää jaksa? Milloin on lupa pysäh­tyä? Mitä tapah­tuu niille, jotka pysäh­ty­vät? Loppuuko kaikki siihen?

Lopulta ymmär­sin, ettei kukaan muu voi pysäyt­tää junaa puoles­ta­ni. Minun on puolus­tet­ta­va omaa ja perhee­ni hyvin­voin­tia. Sen rinnal­la on täysin toisar­vois­ta mitä muut ajat­te­le­vat minusta.

Menin lääkä­ril­le ja kerroin synkim­mät ajatuk­se­ni. Jo ensim­mäi­nen kohtaa­mi­nen ammat­ti­lai­sen kanssa toi helpo­tus­ta. En ollut enää yksin ajatus­te­ni kanssa. Minä olin antanut itsel­le­ni luvan pysäh­tyä. Ei tarvin­nut enää jaksaa.

Tuosta hetkes­tä alkoi seit­se­män kuukau­den toipu­mi­nen, joka jatkuu edel­leen. Olen palan­nut töihin kesän jälkeen ja voin nyt katsoa kaikkea tapah­tu­nut­ta myös kiitol­li­se­na. Olen tänään eri ihminen. Taas enemmän itseni näköi­nen. Taistelen vähem­män itseäni ja tarpei­ta­ni vastaan.

Mietin sairas­lo­man aikana paljon suhdet­ta­ni työhön ja niihin liit­ty­viin unel­miin. Olisin toivo­nut, että joku olisi kerto­nut jo sille 14‐vuotiaalle keit­tiö­apu­lai­se­na työs­ken­nel­leel­le Janille kaikki ne asiat, jotka opin toipues­sa­ni. Haluan jakaa nämä ajatuk­set kans­sa­si. Toivottavasti ne voivat siivit­tää sinua kohti omia unel­mia­si.

Sinä riität työs­sä­si juuri sellai­se­na kuin olet. Juuri se tekee sinusta hyvän ja ainut­laa­tui­sen kaikes­sa mitä teet. Sinun ei tarvit­se muuttua.

Sinä tiedät parhai­ten miltä sinusta tuntuu. Virheitä tapah­tuu, mutta älä tee niistä pysyviä osia itseäsi. Olet paljon enemmän kuin teke­mä­si virheet. Sinä olet arvokas. Näe sama inhi­mil­li­syys myös aina työka­ve­reis­sa­si.

Sano heti työnan­ta­jal­le­si, jos et voi hyvin työs­sä­si. Jos koet olisi ulko­puo­li­sek­si, kiusa­tuk­si tai turvat­to­mak­si, kerro siitä työsuo­je­lu­val­tuu­te­tul­le tai ystä­väl­le, johon luotat. Jokaisella on oikeus häirin­näs­tä vapaa­seen työym­pä­ris­töön.

Sano heti ääneen, jos työn vuoksi joudut peit­tä­mään jotain olen­nais­ta itses­sä­si. Peittely johtaa väis­tä­mät­tä häpeään ja häpeä lisää pahoin­voin­tia. Yksi merkit­tä­vim­mis­tä uupu­muk­sen aiheut­ta­jis­ta työpai­koil­la on se tunne, kun ei voi olla oma itsensä.

Kyseenalaista tarvet­ta­si pitää eril­lään työ‐minä ja vapaa‐ajan minä. Me olemme samoja herkkiä ja yksi­löl­li­siä olen­to­ja niin työssä kuin vapaal­la. Mitä enemmän uskal­lat näyttää itseäsi, sitä parem­min myös muut työpai­kal­la osaavat ottaa huomioon mahdol­li­sia tarpei­ta­si.

Tärkein osa oman unelman toteut­ta­mi­ses­sa on muistaa, että mahdut unel­maa­si juuri sellai­se­na kuin olet.  Sinun ei tarvit­se peittää puolia itses­tä­si saavut­taak­se­si uskot­ta­vuut­ta.

Mitä lähem­pä­nä uskal­lat pysyä itse­nä­si, sitä enemmän muilla on mahdol­li­suus nähdä, kuka sinä olet.

Sinä riität tässä ja nyt.

SAKKIn blogissa vierailee kirjoittajina erilaisia asiantuntijoita ja päättäjiä.

Vieraskynä

Jani Toivola
Kansanedustaja, Vihreät