Blogi / 01.12.2017

Sauli Niinis­tö: Mitä minä voin tehdä?

Presidentinvaalit käydään tammi­kuus­sa 2018. Nyt pääsem­me tutus­tu­maan ehdok­kai­siin SAKKIn blogis­sa, kun he vuoro­tel­len kirjoit­ta­vat tervei­sen­sä amik­sil­le.

Vielä ennen joulua monet kysyvät itsel­tään: ”Mitä minä haluan tehdä, kun opinnot päät­ty­vät?” Sillä ihan pian, talven tait­tues­sa kohti kevättä, koittaa se hetki, kun ratkai­su­ja pitäisi syöttää erilai­sil­le lomak­keil­le; osa hakee toisel­le asteel­le, hieman vanhem­mat sitten punnit­se­vat jo työelä­män ja jatko­kou­lu­tuk­sen välillä.

Monille perus­kou­lun jälkei­nen koulut­tau­tu­mi­nen on itses­tään­sel­vyys, ja hyvä niin. Tätä pohties­sam­me kuiten­kin liian herkäs­ti usein sivuu­tam­me sen, mitä kuuluu heille, jotka eivät ihan vielä tiedä mitä halua­vat, tai jotka ovat jo valin­neet, mutta toden­neet sittem­min valin­neen­sa ehkä väärin. Entä miten auttai­sim­me niitä kymme­niä tuhan­sia nuoriam­me, jotka eivät pääse sinne, minne halua­vat? Osa tosis­saan miettii, miksei kelpaa mihin­kään.

Syrjäytyminen on kova kohtalo. Irrallisuuden tunteet ja turvat­to­muus lisään­ty­vät ja sosi­aa­li­set suhteet kärsi­vät, ellei nuori löydä paik­kaan­sa. Vähän koulu­tet­tu­jen nuorten yhteis­kun­nal­li­nen asema heik­ke­nee ja toimeentulo-ongelmat ovat ylei­sem­piä kuin pidem­mäl­le koulut­tau­tu­neil­la.

Synkät syrjäy­ty­mi­sen luvut ja seuraa­muk­set ovat varmas­ti kaik­kien tiedos­sa. Ja on selvää, ettei loppu­kä­des­sä syrjäy­ty­mi­nen kosketa vain sitä nuorta yksilöä, jonka elämä ajautuu raiteil­taan ennen kuin se on kunnol­la alka­nut­kaan. Syrjäytymisen estä­mi­nen on meidän yhtei­nen etumme, jossa epäon­nis­tu­mi­seen meillä ei ole varaa.

Julkisella sekto­ril­la on tietys­ti keskei­nen valta ja velvol­li­suus toimia niin, että kaikki pysyvät mukana. Mutta myös kukin meistä vaikut­taa; joskus pieni­kin auttava teko tai kannus­ta­va puhe voi viedä nuorta eteen­päin.

Koulutusjärjestelmämme perus­pe­ri­aa­te on tavat­to­man hieno. Sen tarkoi­tus on taata jokai­sel­le lähtö­koh­dis­ta huoli­mat­ta yhtä­läi­set mahdol­li­suu­det ponnis­taa elämäs­sä eteen­päin. Olen kuiten­kin aidosti huolis­sa­ni siitä, ovatko nämä mahdol­li­suu­det yhä yhtä­läi­set kaikil­le. Annan käytän­nön tasolta esimer­kin: puheen­joh­ta­ma­ni Tukikummit-säätiö tukee syrjäy­ty­mis­vaa­ras­sa olevia nuoria. Tällä hetkel­lä reilu viiden­nes kaikis­ta säätiöm­me myön­tä­mis­tä tuista menee koulu­kir­jo­jen hank­ki­mi­seen. Myös tämä on monella tapaa vakava viesti: emmehän luo sellais­ta tule­vai­suut­ta, jossa osalla ei enää ole varaa opis­kel­la itsel­leen ammat­tia?

On tärkeää, että kaikki pysyvät mukana ja kaikki pide­tään mukana. Yhtä lailla kuin aikuis­ten tuki, on toisten nuorten tuki ääret­tö­män tärkeää. Sanomani on siis oikeas­taan hyvin yksin­ker­tai­nen. Toivoisin jokai­sen meistä esit­tä­vän itsel­leen kysy­myk­sen: mitä minä voin tehdä, että kaikki pysyvät mukana?

 

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presi­den­tin kanslia

SAKKIn blogissa vierailee kirjoittajina erilaisia asiantuntijoita ja päättäjiä.

Vieraskynä

Sauli Niinistö
Presidenttiehdokas, valitsijayhdistys