Blogi / 26.01.2018

Oppi­vel­vol­li­suu­den nostol­la pyri­tään paran­ta­maan yksi­löi­den asemaa

Talouspolitiikan arvioin­ti­neu­vos­to esittää oppi­vel­vol­li­suusiän nostoa 18 ikävuo­teen. Oppivelvollisuusiän nosto olisi sekä yksilön että yhteis­kun­nan kannal­ta perus­tel­tu ratkai­su, jolla voidaan vähen­tää koulu­pu­dok­kuut­ta ja paran­taa kansa­lais­ten osaa­mis­ta­soa.

Talouspolitiikan arvioin­ti­neu­vos­ton 23.1. julkai­se­man rapor­tin yhtey­des­sä julkais­tiin useita taus­ta­sel­vi­tyk­siä, joissa oli kiin­nos­ta­via amma­til­lis­ta koulu­tus­ta ja sen kehit­tä­mis­tä käsit­te­le­viä teks­te­jä. Kiinnostavin näistä taus­ta­ra­por­teis­ta on: Pitäisikö oppi­vel­vol­li­suusi­kä nostaa 18 vuoteen? Raportin johto­pää­tös on, että oppi­vel­vol­li­suusiän nosto on sekä yksi­löi­den että yhteis­kun­nan kannal­ta järkevä ratkai­su.

Oppivelvollisuusiän nostol­la pyri­tään erityi­ses­ti paran­ta­maan ilman toisen asteen tutkin­to­ja jäänei­den yksi­löi­den asemaa. Raportin mukaan esimer­kik­si 25-vuotiaista nuoris­ta 16 % on tällä hetkel­lä ilman toisen asteen tutkin­toa. Näistä pelkän perus­kou­lun suorit­ta­neis­ta 25-vuotiaista nuoris­ta 40 % on koko­naan koulu­tuk­sen tai työelä­män ulko­puo­lel­la. Käytännössä tämä tarkoit­taa, että ilman toisen asteen koulu­tus­ta jäänei­den asema työmark­ki­noil­la on suhtees­sa muuhun väes­töön äärim­mäi­sen heikko. Lisäksi perus­kou­lun jälkei­si­nä vuosina toisen asteen koulu­tuk­sen ulko­puo­lel­le jäämi­nen kasvat­taa merkit­tä­väs­ti toden­nä­köi­syyt­tä, ettei yksilö tule suorit­ta­maan lain­kaan toisena asteen tutkin­toa elämän­sä aikana.

Raportissa on tarkas­tel­tu perus­kou­lun päät­teek­si juuri opis­ke­lu­pai­kan saanei­den ja sitä vaille jäänei­den myöhem­pää opiskelu- ja työuraa. Opiskelupaikan saanei­den ja opis­ke­lu­paik­kaa vaille jäänei­den välillä on havait­ta­vis­sa selkeä ero siinä, valmis­tu­vat­ko he koskaan toisen asteen tutkin­toon. Raportin keskei­nen päätel­mä onkin, että oppi­vel­vol­li­suusiän nostol­la voidaan paran­taa erityi­ses­ti toisen asteen opis­ke­lu­paik­kaa vaille jäänei­den opis­ke­li­joi­den asemaan.

Keskeiset vasta-argumentit oppi­vel­vol­li­suusiän nostol­le ovat olleet noston vaiku­tus vain pieneen osaan ikäluo­kas­ta sekä sen vaiku­tuk­set koulu­tuk­sen kustan­nuk­siin oppi­ma­te­ri­aa­lien, -kirjo­jen ja muiden väli­nei­den tarjoa­mi­sen siir­tyes­sä koulu­tuk­sen järjes­tä­jän vastuul­le. Talouspolitiikan arvioin­ti­neu­vos­ton raport­ti kuiten­kin osoit­taa, että oppi­vel­vol­li­suusiän nosto lisäisi merkit­tä­väs­ti toisen asteen tutkin­non suorit­ta­nei­den määrää ja talou­del­li­sil­ta vaiku­tuk­sil­taan se olisi vähin­tään­kin neut­raa­li paran­tu­neen työl­li­syy­den ja koulu­tus­ta­son myötä.

SAKKI kannat­taa oppi­vel­vol­li­suusiän nostoa 18 ikävuo­teen. Erityisesti posi­tii­vi­set vaiku­tuk­set koulu­pu­dok­kai­den määrän vähe­ne­mi­seen ja kansa­lais­ten osaa­mis­ta­son kasvat­ta­mi­seen puol­ta­vat oppi­vel­vol­li­suusiän nostoa. Samalla oppi­vel­vol­li­suusiän nosto toteut­tai­si SAKKIn tavoit­teen toisen asteen koulu­tuk­sen aidosta maksut­to­muu­des­ta, sillä oppi­ma­te­ri­aa­lit, -kirjat ja -väli­neet muut­tui­si­vat opis­ke­li­joil­le maksut­to­mik­si.

asiantuntija (koulutuspolitiikka, vaikuttaminen, edunvalvonta)

Samuli Maxenius